Nimessä ja veressä


Kasvaneen suosion saanut Ilkka Remes räjäyttää pankin jälleen. Tällä kertaa erityisenä myyntikikkana on käytetty lestadiolaisuutta. Mainokset kirkuvat Koillismaan lestadiolaisnaisten surmia. Romaani tulee varmasti myymään ainakin 100 000 kappaletta.

Remes aloittaa jälleen kerran heti mukaansa tempaavasti. Tapahtuu kolme toisensa tunteneen naisen murhaa ja näiden ystävätär kaapataan Irakissa. Alkuasetelma on kiinnostava. Melko pian selviää, että kyseessä on Suomen ensimmäinen sarjamurha. Alkaa myös näyttää siltä, että kaappaus liittyy murhiin. Miten Israel ja sen turvallisuuspalvelu liittyy murhiin ja kaappaukseen? Mitä tapahtuu kaiken takana?

Ruttokelloista tuttu profilointiin erikoistunut poliisi Johanna Vahtera saapuu selvittelemään murhaa ja kaapatun naisen mies Karri lähtee Irakiin pelastamaan vaimoansa Saaraa. Remeksen uusin on lähinnä dekkari, mutta siinä on myös jännärin piirteitä. Murhaselvittelyssä keskitytään rikostutkinnan kuvaamiseen kun taas Irakin operaatio on tuttua Remestä.

Tarina eriytyy näin kahteen haaraan. Se ei silti juuri haittaa keskittymistä. Remes osaa kuljettaa tapahtumia entiseen malliin. Pidätykset seuraavat toisiaan, Irakissa sattuu ja tapahtuu - mutta sitten mukaan tulee sensaationhakuisia piirteitä. Paljastuu, että Saara oli Irakissa tutkimassa mullistavaa löytöä, joka murentaisi käsityksen Qumranin kääröistä ja ehkä myös Uudesta Testamentista ja asettaisi Israelin hankalaan tilanteeseen. Remes melkein alentuu Dan Brownin halpistyyliin, mutta selviää siitä. Kirjassa ei ilmene sitä halua muuttaa ja murentaa, mikä "Da Vinci -koodissa" ajoittain nousee pinnalle. Kirja pysyy fiktiona eikä muuta yritä väittääkään.

Lopuksi päästään liittämään Pudasjärvi, murhat ja kaappaus toisiinsa terroriuhalla ja siirrytään selitysosaan. Ajoittaisesta hyppelehtimisestä huolimatta Remeksen "Nimessä ja veressä" on eheä kokonaisuus - hyvä dekkari, joka ei kuitenkaan nouse aivan Remeksen alkutuotannon tasolle.

PS:
Romaanissa oikeastaan vain sivutaan lestadiolaisuutta - toisin kuin mainoslauseista voisi päätellä. Remes on sanonut (1), että hän on "pitäytynyt siihen liittyvissä asioissa lestadiolaisten omissa kommenteissa". Silti kirjaan on päässyt muutamia huvittavia virheitä: Aivan alussa kuvataan seuroja. Siellä oletettavasti vanhoillislestadiolaiset veisaavat "Siionin virsiä" eli körttivirsiä vaikka Remes olisi voinut käyttää Siionin laulut -kokoelmaakin. Toisaalla lainataan erättä Virsikirjan virttä (tosin tunnistamattomaksi muunnelluilla sanoilla - olisiko tekijänoikeuksilla jotain osuutta asiaan?) ja kun siitä kysytään, lestadiolainen vastaa: "Joo, Siionin Laulut ja virret, 98". Eivät lestadiolaiset puhu niistä koskaa tuolla lailla yhdessä. Oikeampi muoto olisi yksinkertaisesti ollut "Joo, virsi 98". Lestadiolaisuutta kuitenkin kuvataan kiihkottomasti ja onpa Remes osannut taivuttaa suviseurat oikein: kirjassa mainitaan murhattujen käyneen "suviseuroissa".

(C) Mika Kähkönen, 8.10. 2005